Asu Paimiossa
Kyllä se on totta! Noin 11 000 onnellista ihmistä saa asua Paimiossa vuoden ympäri.
Paimiossa kohtaavat suuren kaupungin kokoiset palvelut ja pienen kaupungin idyllisyys.
Meillä on hyvin hoidettu ympäristö palveluineen, jossa lasten on hyvä kasvaa, aikuisten harrastaa ja senioreitten viettää ansaittuja eläkepäiviä. Luonnon monimuotoisuus ja arvokkaat kulttuurimaisemat ovat muutaman askeleen päässä kotiovelta.
Paimion alue kuuluu myös niihin harvoihin alueisiin Suomessa, joissa väestö kasvaa tasaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Paimiosta ostettu koti säilyttää ja jopa kasvattaa arvoaan. Tämä on tärkeää suomalaisille, joista monen suurin omaisuus on sijoitettu omaan kotiin.