Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Paimion Parantola aukeaa yleisölle!

1.6.2022 klo 11:00 - 28.8.2022 klo 11:00

Paimion parantola

Paimion parantola hellii kesävieraita kahdella uudella erikoisnäyttelyllä

Alvar ja Aino Aallon 1928-1933 suunnittelemaan Paimion parantolaan tutustutaan tänä kesänä oppaiden vetämillä kierroksilla sekä näyttelyissä. Parantolan pysyviin näyttelyihin kuuluvat parantolan suunnitteluhistoriasta kertova maksuton Aulanäyttely sekä elämyksellinen Parantolan huoneet -näyttely, joka avaa parantolan elämää teemoittain huone kerrallaan. Ulkopuolen voi kiertää vapaasti tai viirein merkittyä Arkkitehtuuripolkua seuraillen.

Metsään on lisäksi viitoitettu muutaman kilometrin mittainen Luonto- ja kulttuuripolku.

Parantolan ruokasalista löytyy uusi tunnelmallinen ravintola Toivo ja aulasta Parantolan kauppa. Parantolassa voi yöpyä nostalgisesti entisissä henkilökunnan asunnoissa.

Kesäkaudella 1.6.–28.8. parantola on auki tiistaista sunnuntaihin klo 11–19.

Parantolan perusnäyttelyiden oheen on kesäksi rakennettu kaksi erikoisnäyttelyä.

1.6. aukeavassa Elina Brotherus: Elämisen tiloja -näyttelyssä on nähtävillä Elina Brotheruksen valokuvateoksia, jotka on kuvattu vuosien 2015 ja 2018 residenssiaikoina Maison Louis Carréssa, ainoassa Alvar Aallon Ranskaan suunnittelemassa yksityisrakennuksessa. Maison Louis Carré -teoksien näkökulmat kertovat mahdollisuutta liikkua tutkimattomilla elämisen poluilla ja havainnoida olemassa olevaa arkkitehtuuria asuttamalla tiloja kuvitteellisin hahmoin. Elämisen tiloja -näyttely toimii perustana Brotheruksen uusille teoksille, jotka hän valokuvaa tänä vuonna Paimion parantolassa residenssijaksojensa aikana. Elämisen tiloja -näyttely on tuotettu yhteistyössä Les Amies de la Maison Carrén kanssa.

Lisäksi parantolan designista kiinnostuneille vierailijoille on täksi kesäksi koottu 18.6. aukeava Aalto-huonekalujen alkulähteellä -näyttely. Näyttelyyn on poimittu Pertti Männistön keräämästä, maailman suurimmasta yksityisestä Aalto-kokoelmasta parantolaan liittyvät huonekaluaarteet. Kokoelmaan kuuluu parantolan alkuperäiskalusteiden lisäksi ainutlaatuisia prototyyppejä. Näyttelyssä huonekalut pääsevät kertomaan omat jännittävät tarinansa. Keräilijän näyttelyssä jakamasta asiantuntemuksesta ja tärpeistä on iloa jokaiselle Aaltojen muotoilusta kiinnostuneelle. Kaarinalainen Pertti Männistö on kerännyt maailman laajimman yksityisen Aalto-muotoilun kokoelman. Siihen kuuluu yli 1000 esinettä vuosilta 1928–1965. Keräilijänä hän on erityisen kiinnostunut Aalto-huonekalujen varhaisvaiheista, joka osuu yhteen Paimion parantolan suunnittelun 1928–33 kanssa. Useimmat nykyisistä Aalto-klassikoista on suunniteltu parantolaa varten.

Parantolan kesäohjelmaan kuuluvat myös kesätyöpajat, joissa pääsee kokeilemaan silkkipainantaa tai kokemaan parantola kesäyön valossa. Lisätietoja pajoista täältä.

Tiedot

Alkaa:
1.6.2022 klo 11:00
Loppuu:
28.8.2022 klo 11:00
Kotisivu:
http://www.paimionparantola.fi/

Tapahtumapaikka

Alvar Aallontie 275, 21540 Paimio
Alvar Aallontie 275
Paimio, 21530 Finland
+ Google Map
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Järjestäjä

Paimion parantola säätiö
Puhelin:
0449817234
Sähköposti:
https://visitpaimio.fi/wp-admin/info@paimionparantola.fi
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto