
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Harrastusmessut ja Kahden Sillan Soutu -tapahtuma
19.8. klo 12:00 - 18:00

Paimion Harrastusmessuilla esitellään erilaisia harrastusmuotoja. Messujen pääpaikkana toimii Paimion Jokipuisto.
Paimion Harrastusmessut ja Kahden Sillan Soutu -tapahtumat järjestetään kesällä 2023 lauantaina 19.8. klo 12-18. Pääpaikkana toimii Paimion Jokipuisto, mutta myös muissa tapahtumapisteissä eri puolilla Paimiota voi tutustua harrastustarjontaan.
Tapahtuma tuo esille mitä erilaisia harrastusmuotoja ja -paikkoja Paimiossa on tarjolla. Jokipuiston esiintymislavalla nähdään paikallisten esiintyjäryhmien lisäksi myös vierailevia kokoonpanoja. Lastenmusiikkiorkesteri Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu viihdyttävät lapsiperheyleisöä heti tapahtuman alkupuolella. Nuorille suunnattu rap-artisti Dilemman konsertti päättää tapahtumapäivän Jokipuistossa! Harrastusmessujen yhteydessä järjestetään myös lasten Peuhis.
Paimion Lions Club ry:n perinteikästä Kahden Sillan Soutu -tapahtumaa on järjestetty yli 30 vuoden ajan. Leikkimieliseen soutukilpailuun voi ilmoittautua mukaan kolmen hengen joukkueella yleiseen tai naistensarjaan. Myös parhaiten pukeutunut soutujoukkue palkitaan!
Harrastusmessujen ohjelmalavan esiintymisaikataulu
12.00 Aarne Alligaattori & ViidakkorumpuVihreä animaatiohahmo ja teksti Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu.
12.45 Muskari-ryhmä (Paimion opisto)
13.30 Peimarin koirat
14.15 Tanssikoulu AM Dance
15.00 Rami Tapper
15.45 Paimion vammaisneuvosto
16.30 Naiskuoro Vivela
17.15 Rap-artisti Dilemma
Infoa yleisölle
Paimion Jokipuiston lähettyvillä on pysäköintipaikkoja rajallisesti. Mahdollisuuksien mukaan paimiolaisten kannattaa lähteä liikkeelle jalan tai polkupyörällä. Liikuntaesteisille on varattu paikkoja ranta-alueelle, jonne päästetään ajoneuvoilla invapysäköintilupa näyttämällä.
Pysäkointipaikkoja ovat seuraavat alueet:
– Sahatien ja Kotipolun risteysalueen kenttä
– Jokelan koulun piha-alue, Vanha Turuntie 4
– Paimion lukion piha-alue, Sähköyhtiöntie 2
– K-Supermarketin pysäköintialue, Jokipellontie 2
Pysäköintialueille ohjataan opaskyltein.
Vessat
12-paikkainen WC-vaunu on nurmikentällä esiintymislavan takana
Esteetön vessakontti (2 paikkaa) ylätasanteella
Päihdyttävien aineiden hallussapito
Jokipuiston alueella on päihdyttävien aineiden hallussapito kielletty.
Penkkejä
Jokipuiston alueelle tuodaan runsaasti lisäpenkkejä. Niinpä messuohjelman seurannan välissä pääsee halutessaan myös lepäämään!